Kisaviikko I

Kaiken saavutetun katoavaisuuden konkretisoituma on kisa. Oli sitten kyseessä nappula-, piiri-, SM- tahi MM-tasoinen kilvoittelu, niin tunnusomaista on aina se, että saavutetuista eduista joutuu ainakin yhä uudelleen ja uudelleen kamppailemaan tai jopa luopumaan. Onko mitää turhauttavampaa? Juuri kun olet uinut, ampunut, juossut taikka hiihtänyt itsesi mestariksi, alkaa uusi kausi ja tittelin puolustaminen. Se ei ole pysyvä ominaisuus.

Kulttuurin alalla kisa ei ole ehkä ihan samanlaista. Sielläkin on toki vuoden teatteritekoa, Finlandia-palkintoa, kritiikin kannusta, Yrjöä, Emmaa ja Venlaa, mutta kukaan ei tule sanomaan, että hävisit, vaikka palkinnon seuraavana vuonna saisikin joku toinen. Onko kulttuurikamoitus demokraattisempaa?

Lajinvalinta on aina ongelma. Miten saada oikea kyky oikealle alalle? Miksi Tommi Evilä hyppää pituutta? Omasta halustaan? Isänsä halusta? Sattumasta? Intohimosta? Rahasta? Olisiko pieni vastoinkäyminen tai jopa takapakki voinut sammuttaa kaiken? Olisiko Evilä maalarina yhtä hyvä? Tai formulakuskina? Tai puoluesihteerinä? Olisiko hänestä sittenkin tullut vielä parempi jääkiekkoilijana, uimarina, ampumahiihtäjänä, keihäänheittäjänä tai pikaluistelijana? Kuka sen tietää?! Toisaalta. Etsiytyykö nuori edes jonkin Suomessa eksoottisen lajin pariin. Lajin, jonka valmennustietämys ja tukirahat ovat olemattomat?

Lajinetsinnän ja -valinnan jälkeen alkaakin armoton peli ja voi sanoa lapsuudelle ja 'tavalliselle elämälle' hyvästit. Olipa sitten muusikon tahi urheilijan alku, on elämä kieltäymyksiä, harjoituksia ja pinnanvenytystä. Niinhän sen täytyy ollakin, jos jotakin haluaa todella saavuttaa. Tällöin kyse ei ole enää harrastuksesta, vaan kokonaisesta urasta, jonkin uuden ja ainutlaatuisen luomisesta. Mielihyvän saaminen ja tulokselliset tavoitteet sekoittuvat.

Koskaan ei tule valmiiksi, jos tähtää kehityksessään eteenpäin. Sen sijaan tulee vaihe, jolloin taidot eivät enää kehity, vaan tulokset pikemminkin alkavat kääntyä takaisin alaspäin. Korva heikkenee, tarkkuus kärsii, tekniikka jumiutuu, nopeus putoaa, kestävyys katoaa... Tai huomaa, etteivät kyvyt sittenkään riitä saavuttamaan niitä tasoja, joita tavoitteli.

Omien kykyjen lisäksi on urheilussa otettu mukaan ns. välineurheilu. Toisten hyvyyttä tai omaa huonoutta selitetään kilpavälineillä ja niiden kehityksellä. Maallikosta puhe esimerkiksi hyppyhaalarien vaikutuksesta tuntuu oudolta, koska televisiossa asia näyttää siltä, että mies (poika) siellä hypyn tekee tai sitten ei tee.

Maallikkonäkökulmasta pikemminkin tuntuu siltä, että nyt vasta ollaan pikkuhiljaa lähestymässä oikeaa kohdetta, kun keskustelu eteni taannoin hiihdossa suksista jalkineisiin ja sitten jalkineista käsineiden vaikutuksiin tuloksissa. Koko ajan tullaan lähemmäksi ydinsyytä ja se ei ole niinkään pipo kuin sen alaiset asiat. Jo A. Kivi kirjoitti aikanaan, että "painissa painii mies, vaan ei housut". Ollaan siten melko kaukana totuudesta, jos housut ratkaisevat tuloksen eikä ihminen. Jokaisen kyvyt riittävät määrättyyn rajaan saakka, mutta yrittäjiä on jo niin paljon, että tunkua on. Jos on viidestoista pienellä erolla tai viidestoista valtavalla erolla, niin onhan se eri asia!