Isosetä Wiljam oli innokas piirtelijä ja kerrankin poliisi äkkäsi hänet maaliskuisena yönä maalaamasta epäsiveellistä kuvaa Valtionpankin läntiseen sivuseinään. Vielä kamarille vietäessä Wiljam jupisi hiljaa itsekseen vastaan, sillä hän ei kertakaikkiaan pitänyt keskeneräisistä töistä.
Luultavasti hänen suustaan on saanut alkunsa lentävä lause "Ei työ tekemättä lopu". Sittemmin lauseen sisältö on tosin tehty torsoksi käännösvirheellä ja uusilla hallitusratkaisuilla. No, isosetä opetteli pahnoilla maatessaan kaksinkertaisen pitsinnypläyksen skandinaavisen metodin mukaan ja burundinkielen sekä sorvaili pientä maksua vastaan viimeisiä sanoja kuolinvuoteella lausuttaviksi. Wiljam on yksi niitä harvoja henkilöitä, joilla on porttikielto kuuden sivistysmaan pääkaupunkiin.
perjantai 28. elokuuta 2009
tiistai 25. elokuuta 2009
Poistoja
Nykyisyys on se
mitä ei ole
Menneisyys on muistoissamme
tulevaisuutta suunnittelemme
mutta nykyisyyttä ei ole
Se muuttuu alati
maanantai 24. elokuuta 2009
Kauniit ja rohkeat
Nuoruuden upeus on tietysti sen kaikkivoipaisuudessa, siinä että elämä -ainakin teoriassa- on vielä edessä, sen suunnat, mahdollisuudet ja kaikki suurenmoiset teot ovat vielä saavutettavissa. Onhan toki jo siihen mennessä opetettu, kuritettu, latistettu ja lannistettu, mutta silti. Vielä voi etsiä ja yrittää.
On varmaan jännittävää ja haastavaa tehdä töitä murrosikäisten kanssa, kutsumuksella tai ilman. On mietittävä oikeita otteita ja oikeaa sanomaa. Tulee väistämättä huteja ja harmeja ja pettymyksiä. Niissä kai voi sitten itsekin jalostua.
Kävin kesällä tutustumassa pahimmillaan olevien nuorten rippileiriin ja yllätyin positiivisesti. Siellä ne istuivat pakollisessa iltatuokiossaan, eivät ehkä hartaina ja hengellisinä, mutta asiallisesti ja osallistuenkin. Ulkopuolisesta ajatellen ei tuntuisi ihan helpoimmalta tehtävältä kartoittaa Jumalan sanaa kesäkuumalla teini-ikäisille.
Tämän miellyttävän toteamuksen lisäksi meille vieraille tarjoiltiin kahvia ynnä afrikkalainen messu. Kolonialismin parhaitten perinteitten mukaisesti pidämme mustia miehiä enemmänkin rummunjytkijöinä kuin eteerisinä lyyrikkoina ja tämä näköjään heijastuikin sävelissä ja eritoten taustabändin lyömäsoitintaiteilijan paukuttelussa. Ihan tuli pieniä, keltaisia korvatulppia ikävä, sillä iskut osuivat kohdalleen ja saivat korvien kautta tunteen fyysisestä pahoinvoinnista. Ihmeellistä.
Rippileiriä seurasi aikanaan konfirmaatiokirkko ja niin vain muisti tekee näin vanhemmiten tepposet: en muista olleeni näin hirvittävän pitkässä tilaisuudessa ennen. Ohjelma oli kuitenkin vankka ja johdonmukainen ja eteni vaikka hidastellenkin. Ehkä se oli lopullinen koetus, kiirastuli rippilapsille: jos tämän kestätte penkeissänne, olette kelvolliset? Ihan kaikki eivät ihan koko aikaa kestäneet, mutta jälleen iloisena saattoi todeta, että kiitettävää yritystä sentään oli.
Sen sijaan eräitten seurakunnan entisten ja nykyistenkin työntekijöiden käyttäytyminen jumalanpalveluksessa osoitti, että Jumala sallii pienen liikehdinnän ja supatuksen nykyään. Jumala ja valtionkirkko. Tämä on toki hyvinkin vapauttava havainto tavalliselle seurakuntalaisille ja lurjukselle.
Rippikoulun tekninen merkitys, sen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat tietenkin luku sinänsä, mutta se kaikki tulee ikäänkuin automaattisesti. Useimmilla kai jää leiri, sen tunnelma ja ihmiset elämään. Ehkä jollekin jopa sanoma, jossain muodossaan. Yksi vaihe kuitenkin on tehty matkalla loputtomaan ihmisyyteen.
Monenlaista kuhinaa, kähinää ja sisäpiirijuttua taatusti liikkui tälläkin leirillä niin kuin aina, mutta jos aikuiset pääsivät puheväleihin näiden nuorten kanssa, he ovat saavuttaneet enemmän kuin useimmat muut pelokkaat ja vihaiset yleistäjät. Jos he vieläpä antoivat siemeniä eteenpäin vietäväksi, aina parempi. Olkoon vetäjien ja konfirmoitujen taival siunattu.
On varmaan jännittävää ja haastavaa tehdä töitä murrosikäisten kanssa, kutsumuksella tai ilman. On mietittävä oikeita otteita ja oikeaa sanomaa. Tulee väistämättä huteja ja harmeja ja pettymyksiä. Niissä kai voi sitten itsekin jalostua.
Kävin kesällä tutustumassa pahimmillaan olevien nuorten rippileiriin ja yllätyin positiivisesti. Siellä ne istuivat pakollisessa iltatuokiossaan, eivät ehkä hartaina ja hengellisinä, mutta asiallisesti ja osallistuenkin. Ulkopuolisesta ajatellen ei tuntuisi ihan helpoimmalta tehtävältä kartoittaa Jumalan sanaa kesäkuumalla teini-ikäisille.
Tämän miellyttävän toteamuksen lisäksi meille vieraille tarjoiltiin kahvia ynnä afrikkalainen messu. Kolonialismin parhaitten perinteitten mukaisesti pidämme mustia miehiä enemmänkin rummunjytkijöinä kuin eteerisinä lyyrikkoina ja tämä näköjään heijastuikin sävelissä ja eritoten taustabändin lyömäsoitintaiteilijan paukuttelussa. Ihan tuli pieniä, keltaisia korvatulppia ikävä, sillä iskut osuivat kohdalleen ja saivat korvien kautta tunteen fyysisestä pahoinvoinnista. Ihmeellistä.
Rippileiriä seurasi aikanaan konfirmaatiokirkko ja niin vain muisti tekee näin vanhemmiten tepposet: en muista olleeni näin hirvittävän pitkässä tilaisuudessa ennen. Ohjelma oli kuitenkin vankka ja johdonmukainen ja eteni vaikka hidastellenkin. Ehkä se oli lopullinen koetus, kiirastuli rippilapsille: jos tämän kestätte penkeissänne, olette kelvolliset? Ihan kaikki eivät ihan koko aikaa kestäneet, mutta jälleen iloisena saattoi todeta, että kiitettävää yritystä sentään oli.
Sen sijaan eräitten seurakunnan entisten ja nykyistenkin työntekijöiden käyttäytyminen jumalanpalveluksessa osoitti, että Jumala sallii pienen liikehdinnän ja supatuksen nykyään. Jumala ja valtionkirkko. Tämä on toki hyvinkin vapauttava havainto tavalliselle seurakuntalaisille ja lurjukselle.
Rippikoulun tekninen merkitys, sen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat tietenkin luku sinänsä, mutta se kaikki tulee ikäänkuin automaattisesti. Useimmilla kai jää leiri, sen tunnelma ja ihmiset elämään. Ehkä jollekin jopa sanoma, jossain muodossaan. Yksi vaihe kuitenkin on tehty matkalla loputtomaan ihmisyyteen.
Monenlaista kuhinaa, kähinää ja sisäpiirijuttua taatusti liikkui tälläkin leirillä niin kuin aina, mutta jos aikuiset pääsivät puheväleihin näiden nuorten kanssa, he ovat saavuttaneet enemmän kuin useimmat muut pelokkaat ja vihaiset yleistäjät. Jos he vieläpä antoivat siemeniä eteenpäin vietäväksi, aina parempi. Olkoon vetäjien ja konfirmoitujen taival siunattu.
sunnuntai 23. elokuuta 2009
SUKU ON VAHVIN: Martha-täti
Martha-tädillä oli harmikseen huonot nivelet ja lääkäri olikin moneen otteeseen varoitellut häntä kuulantyönnön vaarallisuudesta, mutta niin vain täti taaskin kerran harrasti mielilajiaan sillä seurauksella, että mainitulta lääkäriltä irtosi vasemman jalan ukkovarpaan kynsi viikon kuluttua ja muutenkin kuula teki vastaanottohuoneessa melkoista tuhoa.
Vaikkakin Martha-täti joutui myöhemmin jättämään kuulantyönnön, hän ei kuitenkaan luopunut milloinkaan Atlaksen Kuulaveikkojen neljännen divisioonan joukkueen kunniajäsennyydestään. Kunniakirjansa hän sentään vaihtoi kahteen rasiaan kotimaisia suklaakonvehteja.
Vaikkakin Martha-täti joutui myöhemmin jättämään kuulantyönnön, hän ei kuitenkaan luopunut milloinkaan Atlaksen Kuulaveikkojen neljännen divisioonan joukkueen kunniajäsennyydestään. Kunniakirjansa hän sentään vaihtoi kahteen rasiaan kotimaisia suklaakonvehteja.
keskiviikko 19. elokuuta 2009
tiistai 18. elokuuta 2009
Poistoja
Mitä kesästä jäi käteen.
Mikä teki siitä Tämän Kesän.
Mikä oli se,
Mistä saa voimaa alkavaan syksyyn
Elettävään elämään
Kaikkeen siihen mitä tuuli tuo tullessaan.
Mikä saa rakastamaan kesää?
Ja sanomaan:
Tämä oli Minun Kesäni!
Mikä teki siitä Tämän Kesän.
Mikä oli se,
Mistä saa voimaa alkavaan syksyyn
Elettävään elämään
Kaikkeen siihen mitä tuuli tuo tullessaan.
Mikä saa rakastamaan kesää?
Ja sanomaan:
Tämä oli Minun Kesäni!
perjantai 14. elokuuta 2009
SUKU ON VAHVIN: Henrik-eno
Suvun kulttuuripersoona on Henrik-eno. Hän oli periaatteessa sitä mieltä, että herrasmiehelle suurinpiirtein sopivat lajit olivat ainoastaan soutu ja pyöräily, koska niitä voi harrastaa istuallaan. Myöhemmin hän kuitenkin uskoi löytäneensä omimman lajinsa, penkkipunnerruksen, jota saattoi harjoittaa selällään maaten.
Johtuen enon hämmästyttävästä yhdennäköisyydestä Mona Lisan kanssa, hänet pidätettiin kahdesti hänen poistuessaan Louvren naistenhuoneesta, mutta kun erehdys huomattiin, eno palautettiin pikaisesti nolostuneitten anteeksipyyntöjen kera. Sitäpaitsi enon rikkoutuneet kehykset oli korjattu.
Eno julkaisi kymmenosaiset muistelmansa "Elämää kolmannen valtakunnan varjoissa" täytettyään seitsemänkymmentä, mutta näihin kirjoituksiin pitää suhtautua tietyin varauksin, sillä osa niistä saattaa olla tottakin.
Muistelmien kohutussa kahdeksannessa osassa eno kertoi antaneensa Hertta Kuusiselle, mitä Hertta Kuusiselle kuului ja tämän kerrotaan hyrisseen vielä monta päivää jälkeenpäin. Sattumaa tahi ei, toisaalta Henrik-enon tasoitus golfissa putosi samoihin aikoihin alle kymmenen. Hän tosin väitti kivenkovaa, että "handicap" tarkoittaa vakavaa vammaa.
Johtuen enon hämmästyttävästä yhdennäköisyydestä Mona Lisan kanssa, hänet pidätettiin kahdesti hänen poistuessaan Louvren naistenhuoneesta, mutta kun erehdys huomattiin, eno palautettiin pikaisesti nolostuneitten anteeksipyyntöjen kera. Sitäpaitsi enon rikkoutuneet kehykset oli korjattu.
Eno julkaisi kymmenosaiset muistelmansa "Elämää kolmannen valtakunnan varjoissa" täytettyään seitsemänkymmentä, mutta näihin kirjoituksiin pitää suhtautua tietyin varauksin, sillä osa niistä saattaa olla tottakin.
Muistelmien kohutussa kahdeksannessa osassa eno kertoi antaneensa Hertta Kuusiselle, mitä Hertta Kuusiselle kuului ja tämän kerrotaan hyrisseen vielä monta päivää jälkeenpäin. Sattumaa tahi ei, toisaalta Henrik-enon tasoitus golfissa putosi samoihin aikoihin alle kymmenen. Hän tosin väitti kivenkovaa, että "handicap" tarkoittaa vakavaa vammaa.
torstai 13. elokuuta 2009
Vuolemisen sietämätön keveys
Viikon aikana laajensin tajuntaani viiden maakunnan ja puolentoista tuhannen kilometrin verran. Kaikki kokemansa pitäisi voida kääntää voitokseen ja voimakseen ja tässä yleensä juuri huomaakin pienuutensa. Lomamatkalla jossakin Suomessa, ei siis kuitenkaan enää Sovjet-Finlandissa.
Ensin ajettiin Hattulaan savottaan ja laiturin mittaa ynnä muotoa miettimään. On oikeastaan aika helppoa ja huoletonta toimia, kun ei ole ammattilainen eikä koulutettu. Moottorisaha soi ja hyttyset pistivät. Tuli yksi konkelokin, mutta siitä sisuuntunut Eno paloitteli puun pystyyn ja sanoi, ettei olisi koskaan nuorempana tehnyt näin. Laiturille sovittiin mittaa 16 metriä.
Kotiin ja parin päivän päästä Joutsaan Kissaa hakemaan. Pysähdyimme Apilan kanssa Heinolassa, istuimme tyhjässä kesäteatterissa, kävimme taidetalossa ja haastattelimme kiertoajelulaivaa laituriin kiinnittävää rouvaa. Joutsassa tutustuttiin paikallisen nakkikioskin erikoisuuksiin sekä piskuiseen Joutsan seutu-lehteen. Mökillä kävi ilmi, ettei Kissaa ollut näkynyt kahteen päivään. Uimme, teimme halkoja ja kävimme mustikassa. Suomenkin yö alkoi jo tummeta. Vihdoin, puoli yhdeltä yöllä, Kissa hiippaili pihapiiriin ja kotimatka saattoi alkaa.
Koko yönä ei pimennyt kokonaan, eivätkä taajamien valot häirinneet kokemusta. Takaikkunassa alkoi punertaa ja uusi päivä herätä, kun tulimme kotiin.
Päivä kotona ja sitten Kustaviin. Edelleen Suomessa tehdään tietöitä, pientä tuttuuden ja kotiseuturakkauden tunnetta voi siis kokea matkatessaan lomamatkalla jossakin Suomessa. Baby, moottoritie on kuuma ja niin on autokin seisovissa jonoissa.
Kustavissa järjestettiin viimesyksyisen Talvi-petankki Turneen vastapainoksi kutsukilpailuluonteinen ulkosaariston krokettimestaruusottelu. Eksotiikkaa radalle toivat mm. kivet, kalliot, kannot, juuret, sammalet ja ylipäätään erikoisen kalteva ja polveileva alusta. Radan luonnetta ja vaikeusastetta kuvastaa se, että itsekin käytin kerrassaan 43 lyöntiä yksistään ykkösportilla jo menomatkalla. Mistään pelaajakohtaisista tasoituksista ei siis ollut puhettakaan. Toisaalta yhtään palloa ei plumpsahtanut mereenkään.
Mestaruuden jo ratkettua ja sähisevien mailojen rauhoituttua seuraavana päivänä ajelimme Kalkas-nimisellä paatilla Lill Klyndanin suuntaan ja bongailimme ohikulkijoita, kuten meriharakan, merikotkan, erilaisia lokkeja ja vesilintuja jne. Bongausta helpottavat oleellisesti hyvät kiikarit ynnä sellainen kumppani, joka todella tunnistaa lintuja. Kuten tässä tapauksessa erinomainen ex-appiukkoni. Itsekin tunnistin uskottavasti hiukan myöhemmin västäräkin.
Illalla ajoimme syömään hesburgerit ja jalkauduimme lopulta kotitanhuville hiukan puolen yön jälkeen. Matkalta jäi mieleen automaattinen nopeusvalvonta. Otimme joka kerta hyvät poseerausasennot ennen kameratolppia, mutta kertaakaan ei tärpännyt. Koska sovimme, että ensimmäinen perillä on mätämuna, aioin takapenkkiläisten harmiksi peruuttaa kotiin, mutta tietenkin unohdin jutun ajon aikana.
Vielä kerran raskin jättää ikimuistoisen kotikontuni ja lähdin uudelleen Hattulaan, laituria veistämään. Kaikki näyttää erityisen lohduttomalta, kun kaikki tarveaineet ja työkalut on kasailtu epämääräisiin pinoihin, mutta mitään valmista ei ole juuri tullut. Sitten toisaalta, kun työ rupeaa sujumaan ja edistymään, alkaa kokea jotakin omituista hyvänolon tunnetta. Sekö on sitten se, mitä ilman nyt pelätään kokonaisen sukupolven jäävän?
Ensin ajettiin Hattulaan savottaan ja laiturin mittaa ynnä muotoa miettimään. On oikeastaan aika helppoa ja huoletonta toimia, kun ei ole ammattilainen eikä koulutettu. Moottorisaha soi ja hyttyset pistivät. Tuli yksi konkelokin, mutta siitä sisuuntunut Eno paloitteli puun pystyyn ja sanoi, ettei olisi koskaan nuorempana tehnyt näin. Laiturille sovittiin mittaa 16 metriä.
Kotiin ja parin päivän päästä Joutsaan Kissaa hakemaan. Pysähdyimme Apilan kanssa Heinolassa, istuimme tyhjässä kesäteatterissa, kävimme taidetalossa ja haastattelimme kiertoajelulaivaa laituriin kiinnittävää rouvaa. Joutsassa tutustuttiin paikallisen nakkikioskin erikoisuuksiin sekä piskuiseen Joutsan seutu-lehteen. Mökillä kävi ilmi, ettei Kissaa ollut näkynyt kahteen päivään. Uimme, teimme halkoja ja kävimme mustikassa. Suomenkin yö alkoi jo tummeta. Vihdoin, puoli yhdeltä yöllä, Kissa hiippaili pihapiiriin ja kotimatka saattoi alkaa.
Koko yönä ei pimennyt kokonaan, eivätkä taajamien valot häirinneet kokemusta. Takaikkunassa alkoi punertaa ja uusi päivä herätä, kun tulimme kotiin.
Päivä kotona ja sitten Kustaviin. Edelleen Suomessa tehdään tietöitä, pientä tuttuuden ja kotiseuturakkauden tunnetta voi siis kokea matkatessaan lomamatkalla jossakin Suomessa. Baby, moottoritie on kuuma ja niin on autokin seisovissa jonoissa.
Kustavissa järjestettiin viimesyksyisen Talvi-petankki Turneen vastapainoksi kutsukilpailuluonteinen ulkosaariston krokettimestaruusottelu. Eksotiikkaa radalle toivat mm. kivet, kalliot, kannot, juuret, sammalet ja ylipäätään erikoisen kalteva ja polveileva alusta. Radan luonnetta ja vaikeusastetta kuvastaa se, että itsekin käytin kerrassaan 43 lyöntiä yksistään ykkösportilla jo menomatkalla. Mistään pelaajakohtaisista tasoituksista ei siis ollut puhettakaan. Toisaalta yhtään palloa ei plumpsahtanut mereenkään.
Mestaruuden jo ratkettua ja sähisevien mailojen rauhoituttua seuraavana päivänä ajelimme Kalkas-nimisellä paatilla Lill Klyndanin suuntaan ja bongailimme ohikulkijoita, kuten meriharakan, merikotkan, erilaisia lokkeja ja vesilintuja jne. Bongausta helpottavat oleellisesti hyvät kiikarit ynnä sellainen kumppani, joka todella tunnistaa lintuja. Kuten tässä tapauksessa erinomainen ex-appiukkoni. Itsekin tunnistin uskottavasti hiukan myöhemmin västäräkin.
Illalla ajoimme syömään hesburgerit ja jalkauduimme lopulta kotitanhuville hiukan puolen yön jälkeen. Matkalta jäi mieleen automaattinen nopeusvalvonta. Otimme joka kerta hyvät poseerausasennot ennen kameratolppia, mutta kertaakaan ei tärpännyt. Koska sovimme, että ensimmäinen perillä on mätämuna, aioin takapenkkiläisten harmiksi peruuttaa kotiin, mutta tietenkin unohdin jutun ajon aikana.
Vielä kerran raskin jättää ikimuistoisen kotikontuni ja lähdin uudelleen Hattulaan, laituria veistämään. Kaikki näyttää erityisen lohduttomalta, kun kaikki tarveaineet ja työkalut on kasailtu epämääräisiin pinoihin, mutta mitään valmista ei ole juuri tullut. Sitten toisaalta, kun työ rupeaa sujumaan ja edistymään, alkaa kokea jotakin omituista hyvänolon tunnetta. Sekö on sitten se, mitä ilman nyt pelätään kokonaisen sukupolven jäävän?
Poistoja
Elämän äiti, tule
tuo jotain suurempaa
jokin kokemus
joka tekee minusta vahvemman,
jotain selvää ja kirkasta
mikä riittää.
tuo jotain suurempaa
jokin kokemus
joka tekee minusta vahvemman,
jotain selvää ja kirkasta
mikä riittää.
tiistai 11. elokuuta 2009
Yksi tapa lähestyä
Kauppatien pää. Miltä tällä paikalla näyttää kymmenen vuoden kuluttua, kesällä 2019? Eivät taida lennellä Jetsonien ilmakiiturit, eivätkä liene aivan kaikki muutkaan visiot toteutuneet? Silti. Juuri tältä täällä ei myöskään varmasti näytä.
Jos ei katso näkymää tottunein silmin, vaan ikään kuin ulkopuolisena, ei maisema ole järin innostava tahi persoonallinen. Pujot kukkivat allergisena viidakkona, kärsämöt, horsmat, sauniot; ei tämä näinkään hyvä ole. Puolivillaisia liiketaloja ja hoitamatonta ryteikköä. Ja kauneimmat ja ainutlaatuisimmat rakennukset, juuri ne pitää purkaa ja jättää tällaista jälkeä tilalle.
Vanhan naisen koira kantaa suussaan halkoa. Pyörätie päättyy vinoparkkeerausta osoittaviin viivoihin. Aika parantaa kaikki haavat (Menandros).
Tietyömaata kehystää rikkiräjäytetty peruskallio, jättiläisen hiekkalaatikkoleikki, jonka voi aina aloittaa alusta. Montun pohjalla on terästä betonivalua odottamassa. Pyramiidi pysyy ja nähdään. Mutta faarao unohdetaan (Uuno Kailas). Kenen maisemaa tässä rakennetaan. Kenen käskyt ovat piirustuslaudoilla muodostuneet suunnitelmiksi. Kenen taikasauva heilahtaa.
Ja kenelle?
Hyväksyn ilomielin rakentamisen ja kehityksen. Jos se vain ei ole synonyymi kaiken menneen kieltämiselle ja hävittämiselle, vanhan purkamiselle ja eletyn muistimme väärentämiselle.
Uusi koulu nousee rumalle ja kuoppaiselle pellolle, viitekehyksinään liikenneympyrä, huoltoasema ja kerrostaloalue. Täälläkö opetetaan kasvamaan tähän uuteen perimään, täälläkö vihdoin kasvatetaan ne asukkaat, jotka rakastavat ja kunnioittavat omaa ympäristöään.
Die Revolution ist wie Saturn, sie frisst ihre eigenen Kinder. Vallankumous syö omat lapsensa (Georg Büchner). Mutta syövätkö tämän urbaanin vallankumouksen lapset kaikki hedelmät. Niistä pikkupaskiaisista tulevat tulevat päättäjät. Asukkaat. Slummin kurjalisto. Vallasväki.
Välillä oikein pelkää kädet täristen, että kolmen markan kraatarit ovat tehneet kuuden markan vahingon. Ei oikein tiedetä, mitä halutaan, eikä edes sitä, millä jalustalla nyt seistään. Siitä minä olen huolissani, että hävitetäänkö täältä jokin mystinen identiteetti?
Calling Elvis, Is anybody home (Mark Knopfler).
Jos ei katso näkymää tottunein silmin, vaan ikään kuin ulkopuolisena, ei maisema ole järin innostava tahi persoonallinen. Pujot kukkivat allergisena viidakkona, kärsämöt, horsmat, sauniot; ei tämä näinkään hyvä ole. Puolivillaisia liiketaloja ja hoitamatonta ryteikköä. Ja kauneimmat ja ainutlaatuisimmat rakennukset, juuri ne pitää purkaa ja jättää tällaista jälkeä tilalle.
Vanhan naisen koira kantaa suussaan halkoa. Pyörätie päättyy vinoparkkeerausta osoittaviin viivoihin. Aika parantaa kaikki haavat (Menandros).
Tietyömaata kehystää rikkiräjäytetty peruskallio, jättiläisen hiekkalaatikkoleikki, jonka voi aina aloittaa alusta. Montun pohjalla on terästä betonivalua odottamassa. Pyramiidi pysyy ja nähdään. Mutta faarao unohdetaan (Uuno Kailas). Kenen maisemaa tässä rakennetaan. Kenen käskyt ovat piirustuslaudoilla muodostuneet suunnitelmiksi. Kenen taikasauva heilahtaa.
Ja kenelle?
Hyväksyn ilomielin rakentamisen ja kehityksen. Jos se vain ei ole synonyymi kaiken menneen kieltämiselle ja hävittämiselle, vanhan purkamiselle ja eletyn muistimme väärentämiselle.
Uusi koulu nousee rumalle ja kuoppaiselle pellolle, viitekehyksinään liikenneympyrä, huoltoasema ja kerrostaloalue. Täälläkö opetetaan kasvamaan tähän uuteen perimään, täälläkö vihdoin kasvatetaan ne asukkaat, jotka rakastavat ja kunnioittavat omaa ympäristöään.
Die Revolution ist wie Saturn, sie frisst ihre eigenen Kinder. Vallankumous syö omat lapsensa (Georg Büchner). Mutta syövätkö tämän urbaanin vallankumouksen lapset kaikki hedelmät. Niistä pikkupaskiaisista tulevat tulevat päättäjät. Asukkaat. Slummin kurjalisto. Vallasväki.
Välillä oikein pelkää kädet täristen, että kolmen markan kraatarit ovat tehneet kuuden markan vahingon. Ei oikein tiedetä, mitä halutaan, eikä edes sitä, millä jalustalla nyt seistään. Siitä minä olen huolissani, että hävitetäänkö täältä jokin mystinen identiteetti?
Calling Elvis, Is anybody home (Mark Knopfler).
Poistoja
Ja sitten illalla vaikenevat
koneet
ja sahat
ja murskaimet
ja kaikki se mistä eletään.
Silloin kuuluu hiljaisuus
ja syy miksi eletään.
sunnuntai 9. elokuuta 2009
SUKU ON VAHVIN: Kerstin-täti
Kerstin-täti tutki rottakokeilla angstin olemusta, mutta pettyi käytännön sovellutukseen, kun hänen lähiomaisensa kieltäytyivät asumasta häkeissä ja tästä suivaantuneena hän muutti ullakolle pää alaspäin ja kommunikoi ainoastaan vihellyssignaalein. Kerstin-tädille myönnettiin postuumisti kahtiajaettu Nobelin rauhanpalkinto kolmikymmenluvun puolivälin paikkeilla.
Täti halusi tulla tuhkatuksi Kuolleen Meren aaltoihin, mutta palkinnon saaminen mahdollisti oikeatkin hautajaiset. Niitä muisteltiin vielä pitkään jälkeenkin päin, olihan tarjolla runsain mitoin tuulihattuja, suklaapuddinkia, Bernhard Shawn "Kootut teokset", värikkäitä hattuja ja kuusi napatanssijaa. Erityisesti Luukas-setä kunnostautui hautajaisissa yrittäen kaataa yhtä tanssijoista kahden käden keilapallollaan.
Täti halusi tulla tuhkatuksi Kuolleen Meren aaltoihin, mutta palkinnon saaminen mahdollisti oikeatkin hautajaiset. Niitä muisteltiin vielä pitkään jälkeenkin päin, olihan tarjolla runsain mitoin tuulihattuja, suklaapuddinkia, Bernhard Shawn "Kootut teokset", värikkäitä hattuja ja kuusi napatanssijaa. Erityisesti Luukas-setä kunnostautui hautajaisissa yrittäen kaataa yhtä tanssijoista kahden käden keilapallollaan.
sunnuntai 2. elokuuta 2009
Klip Klip
Hoitajia työmaalla nipistellyt hammaslääkäri joutui tasa-arvovaltuutetun hampaisiin.
***
Kirjailija Astrid Lindgren nosti 80-luvulla syytteen elokuvaohjaaja Steven Spielbergiä vastaan. Lindgrenin mielestä hänen kirjansa Mio, poikani Mio pohjalta tehty elokuvasovitus ei vastannut alkuperäisteoksen henkeä. Spielberghän antoi omalle elokuvasovitukselleen nimen Tuo Mion temppeli.
***
Eräänlaisena vastaiskuna oli kirjailija Lindgren kirjoittamassa uutta kirjaa, jossa hän ruoti amerikkalaisuutta yleensä ja erityisesti politiikkaan pesiytynyttä mädännäisyyttä. Kirja sijoittui kahdeksankymmen luvun puoliväliin ja siinä esiintyi vertauskuvallisen faabelin muodossa Reagan-niminen hahmo perheineen. Kirjan työnimenä oli Ron ja ryövärin tytär.
***
"Koko ikäni pelkkiä tuumia", puuskahti aikaansaamaton mittamies.
***
Sulavakäytöksisiä lumiukkoja kuumaan kesähintaan!
***
SPR:n työntekijä selviytyi auttavasti.
***
"Hengenlähtö oli todella hiuskarvan varassa", sanoi parturista aaveita ajanut manaaja.
***
"Minä kuorin vain kermat päältä", sanoi ilotyttö hienoston juhlissa.
***
Abstrakti kuvataiteilija vaihtoi tyyliä. "Minusta tekoni on aiheellinen", puolustautui naturalismiin siirtynyt taiteilija.
***
Leikkauksesta ärtynyt potilas vaatii miljoonakorvauksia.
***
Työttömäksi jäänyt liukuporrasmekaanikko rullasi kadulla miehen.
***
Lapsi kastoi papin! Vesivahinko ristiäisissä.
***
Metsä on keväisin mustanaan valkovuokkoja.
***
Poliisi pidätti hengitystä.
***
Kiinalainen pituushyppääjä loikkasi länteen.
***
Kirjailija Astrid Lindgren nosti 80-luvulla syytteen elokuvaohjaaja Steven Spielbergiä vastaan. Lindgrenin mielestä hänen kirjansa Mio, poikani Mio pohjalta tehty elokuvasovitus ei vastannut alkuperäisteoksen henkeä. Spielberghän antoi omalle elokuvasovitukselleen nimen Tuo Mion temppeli.
***
Eräänlaisena vastaiskuna oli kirjailija Lindgren kirjoittamassa uutta kirjaa, jossa hän ruoti amerikkalaisuutta yleensä ja erityisesti politiikkaan pesiytynyttä mädännäisyyttä. Kirja sijoittui kahdeksankymmen luvun puoliväliin ja siinä esiintyi vertauskuvallisen faabelin muodossa Reagan-niminen hahmo perheineen. Kirjan työnimenä oli Ron ja ryövärin tytär.
***
"Koko ikäni pelkkiä tuumia", puuskahti aikaansaamaton mittamies.
***
Sulavakäytöksisiä lumiukkoja kuumaan kesähintaan!
***
SPR:n työntekijä selviytyi auttavasti.
***
"Hengenlähtö oli todella hiuskarvan varassa", sanoi parturista aaveita ajanut manaaja.
***
"Minä kuorin vain kermat päältä", sanoi ilotyttö hienoston juhlissa.
***
Abstrakti kuvataiteilija vaihtoi tyyliä. "Minusta tekoni on aiheellinen", puolustautui naturalismiin siirtynyt taiteilija.
***
Leikkauksesta ärtynyt potilas vaatii miljoonakorvauksia.
***
Työttömäksi jäänyt liukuporrasmekaanikko rullasi kadulla miehen.
***
Lapsi kastoi papin! Vesivahinko ristiäisissä.
***
Metsä on keväisin mustanaan valkovuokkoja.
***
Poliisi pidätti hengitystä.
***
Kiinalainen pituushyppääjä loikkasi länteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)