tiistai 11. elokuuta 2009

Yksi tapa lähestyä

Kauppatien pää. Miltä tällä paikalla näyttää kymmenen vuoden kuluttua, kesällä 2019? Eivät taida lennellä Jetsonien ilmakiiturit, eivätkä liene aivan kaikki muutkaan visiot toteutuneet? Silti. Juuri tältä täällä ei myöskään varmasti näytä.

Jos ei katso näkymää tottunein silmin, vaan ikään kuin ulkopuolisena, ei maisema ole järin innostava tahi persoonallinen. Pujot kukkivat allergisena viidakkona, kärsämöt, horsmat, sauniot; ei tämä näinkään hyvä ole. Puolivillaisia liiketaloja ja hoitamatonta ryteikköä. Ja kauneimmat ja ainutlaatuisimmat rakennukset, juuri ne pitää purkaa ja jättää tällaista jälkeä tilalle.

Vanhan naisen koira kantaa suussaan halkoa. Pyörätie päättyy vinoparkkeerausta osoittaviin viivoihin. Aika parantaa kaikki haavat (Menandros).

Tietyömaata kehystää rikkiräjäytetty peruskallio, jättiläisen hiekkalaatikkoleikki, jonka voi aina aloittaa alusta. Montun pohjalla on terästä betonivalua odottamassa. Pyramiidi pysyy ja nähdään. Mutta faarao unohdetaan (Uuno Kailas). Kenen maisemaa tässä rakennetaan. Kenen käskyt ovat piirustuslaudoilla muodostuneet suunnitelmiksi. Kenen taikasauva heilahtaa.

Ja kenelle?

Hyväksyn ilomielin rakentamisen ja kehityksen. Jos se vain ei ole synonyymi kaiken menneen kieltämiselle ja hävittämiselle, vanhan purkamiselle ja eletyn muistimme väärentämiselle.

Uusi koulu nousee rumalle ja kuoppaiselle pellolle, viitekehyksinään liikenneympyrä, huoltoasema ja kerrostaloalue. Täälläkö opetetaan kasvamaan tähän uuteen perimään, täälläkö vihdoin kasvatetaan ne asukkaat, jotka rakastavat ja kunnioittavat omaa ympäristöään.

Die Revolution ist wie Saturn, sie frisst ihre eigenen Kinder. Vallankumous syö omat lapsensa (Georg Büchner). Mutta syövätkö tämän urbaanin vallankumouksen lapset kaikki hedelmät. Niistä pikkupaskiaisista tulevat tulevat päättäjät. Asukkaat. Slummin kurjalisto. Vallasväki.

Välillä oikein pelkää kädet täristen, että kolmen markan kraatarit ovat tehneet kuuden markan vahingon. Ei oikein tiedetä, mitä halutaan, eikä edes sitä, millä jalustalla nyt seistään. Siitä minä olen huolissani, että hävitetäänkö täältä jokin mystinen identiteetti?

Calling Elvis, Is anybody home (Mark Knopfler).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti