Hölmölän kylän paluu

Hölmöläisten sokerihammasta alkoi kolottaa. Koska sokerin osto Suomen kaupoista se vasta olisi ollut hölmöläisten hommaa ylihinnan takia, he päättivät ruveta kasvattamaan sitä itse.

Ensin päätettiin raivata pelto. Raivaus sujuikin aluksi hyvin, mutta sitten huomattiin, että olikin talvi, joten koko homma piti aloittaa alusta, jotta varmasti saataisiin pellolle maataloustukea, eikä pelkästään lumitaloustukea.

Maa kolattiin paljaaksi ja vielä varmuuden vuoksi lämmitettiin ihan sulaksi antamalla akkojen hönkäillä siihen erityisen kuumasti. Soma oli heitä sitäpaitsi katsella, kun he takapuolet pystyssä konttivat pitkin maita ja mantuja.

Kyläpäällikölle annettiin visu tehtävä käydä marketista ostamassa sokerinsiemenpussi. Ukko hoitikin asian ja kiersipä vielä varmemmaksi vakuudeksi kaikki lähikylien kaupat erikoistarjousten perässä.

Monenlaista muutakin oli ukolle tarttunut matkaan, mutta hänen aikanaan toinnuttua retken rasituksista kerääntyi koko kylän väki juhlallisesti uuden pellon laitaan kylvötyötä seuraamaan.

Jokainen maisteli kourallisen siemeniä ja hyviksihän ne havaittiin.

Hiukan toista tuntia myöhemmin asteli paikalle kunnan virallinen istutusmies ja kylvö saattoi alkaa. Istutusmies kyseli ensin kaikki tarpeelliset todistukset sekä ympäristön asukkaitten, lääkärin ja psykologin lausunnot, ettei toimenpiteestä vain koidu kenellekään mitään haittaa tahi mielipahaa, ja ne saatuaan ryhtyi hän toimeen. Hän pisteli kyynäräkepillään reikiä maahan direktiivin mukaisin välimatkoin, punnitsi kiteen kerrallaan, löi niihin HYVÄKSYTTY-leiman ja painoi ne sitten maahan.

Sattuipa näillä main taas Matti liikk...

- Nimi on Paavo, oikaisi paikalle sattunut miekkonen.

Niin, sattuipa siis taas näille main tukku kirjepaperia kainalossaan Paavo, joka tiesi yhtä jos toistakin maataloudesta ja viljelemisestä vallankin.

- Mitäpä täällä tapahtuu, sanoi Paavo, joka mielellään työnsi nokkansa joka paikkaan.

- Sokeria istutetaan, hänelle vastattiin miehissä.

- Eihän sitä noin tehdä, kiirehti Paavo hätiin. - Keskustastahan se aina aloitetaan eikä reunoilta! Ja onkos siemenkään kunnollista?

- No, maistahan tuosta, sanottiin ja kiirehdittiin Paavolle kourallinen sokerinsiementä.

Paavo maistoi.

- Mutta tässähän on jotakin vikaa! Tämä sulaa kielellä!

Nyt huomasivat toisetkin, että sulaahan se. Mikä siis neuvoksi?

- Neuvo sinä, Paavo hyvä, sinä kun olet niin viisas mies.

- Olisitte ostaneet siemenen minulta. Minulla on kylän perällä pientila ja siellä olisi sokerinsiementä kosolti. Ei mitään hienosokeria vaan vallan tomeraa palasokeria. Siitä tulee komea sato! Itsekin käytän vain sitä ja Vuokkoa kahvin kanssa. Minäpä haetan sitä teille.

Niin lähti kuljettaja asialle ja palasi tuossa tuokiossa mukanaan kolme paketillista Pulmua. Ja niin se kylvettiin hurraahuutojen kera maahan.

Paavosta hölmöläiset tekivät käkikellon uuteen mäntytaloonsa ja sitä sokerisatoa he odottavat vielä tänäkin päivänä.

Hölmölän kylän poika

Aikansa taas elettyään hölmöläiset huomasivat, että entiset asumukset olivat käyneet ahtaiksi ja huonokuntoisiksi. Niinpä he päättivät ruveta rakentamaan Hölmölän kylään uusia tupia.

Joku tiesi kertoa, että siinä touhussa tarvitaan rakennushirsiä. Kylän ukot katsoivat parhaaksi lähteä niitä metsään etsimään, vaikka se ehkä kävisikin kätevämmin kaupungin supermarketissa. Mutta rahavaroista oli niukkuutta.

Tulivat ukot metsään ja ottivat kirveet kainaloista, kun paikalle ryntäsi ylityöllistetty kunnan metsänvartija.

- Ehei ukot, ei täältä noin vain puita kaadeta, nämä ovat kunnan maita! Menkää matkoihinne siitä!

Ukot jatkoivat syvemmälle metsään ja ottivat taas kirveet kainaloista, kun paikalle tuli sama mies.

- Ehei ukot, tämä on minun yksityistä maatani! Ei täältä kaadeta puun puuta!

Lähtivät ukot taas syvemmälle metsään. Tulivat huonokuntoiselle, happosateen syömälle ja harsuuntuneelle metsäaukiolle. Hiukan huoaten ottivat ukot kirveet kainaloista.

- Mitäs ukot nyt! Ei täältä saa puita kaataa! Tämä on luonnonsuojelualue. Menkää kotiinne siitä! huusi paikalle tullut ylityöllistetty kunnallinen metsänvartija.

Neuvosta viisastuneena palasivat ukot kylään ja soittivat netistä löytämäänsä ulkomaalaiseen postimyyntifirmaan ja tilasivat hirret Saksasta.

- Oli se sentään viisas mies, totesivat he tyytyväisinä.

Kun hirret olivat vihdoin saapuneet, ryhtyivät hölmöläiset rakennuspuuhiin.

- Tehdäänkö kaikille oma, kyseli yksi ukoista innoissaan, mutta sitten huomattiin, että oltiin kunnan kaavoitusalueella ja niin päätettiin tehdä vain yksi kerrostalo.

Talo kohosi tasaisena ja pihkantuoksuisena, kunnes huomattiin, ettei oltu muistettu oksia runkoja ennen rakennustyötä. Mikä nyt neuvoksi?

Sattui siinä sitten erään ukon katse vieressä kasvavaan pieneen puuhun.

- Mutta! sanoi ukko. - Pystysuuntaanhan ne pitää laittaa, niin ei ole oksista mitään haittaa!

Toiset arvelivat, että onpa hyvä tuuma ja niin aloitettiin uuden kerrostalon rakentaminen uudelleen alusta.

Talo saatiinkin valmiiksi ja iloisina ja ylpeinä haettiin akat paikalle uutta, uhkeaa taloa ihastelemaan.

- Mutta jotain tästä puuttuu? äkkäsi muuan akoista.

Ruvettiin joukolla taloa tarkastamaan, tutkittiin se ulkoa ja sisältä ja jo alkoi kaikista tuntua, että jotakin oli unohdettu.

Sattui parahiksi paikalle Matti, joka tunsi talonrakennusasiaa. Matti toisinaan huvikseen pistäytyi Hölmölän kylään sen touhuja katselemaan.

Hölmöläiset innostuivat kerta kaikkiaan.

- No, nyt se selvisi, mitä meiltä puuttuu uudesta talosta

Niin tekivät hölmöläiset Matista mäntytaloon uuden kynnysmaton ja astuivat sisään ja elivät tyytyväisinä seuraavat vuodet.