'Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot ovat ainiaaksi painuneet' ei vain Eero Paloheimon, vaan jokaisen tien päällä kulkevan sydämeen. Ja mikä on kulkea, kun Aulis Nirosen pojat laittavat hyvää asvalttia alle minkä auringon otolta ehtivät! Ihan pakko on tuon tuostakin pysäyttää auto ja nousta mukavasta ohjaamosta ulos sivelemään pikitien silkinhienoksi jyrättyä pintaa ja vetää henkonen jos toinenkin sen suomalaista kesäpäivän tuoksua.
Nämä tunnot mielessäni annoin itseni Eurooppa-tien vieteltäväksi. Pyörät lauloivat vapauden laulua ja vakaissa itsemurha-aikeissa liikkeellä olevat hyttyset sun muut itikat törmäilivät imukärsät tanassa ja rinta kaarella päin tuulilasia.
Esimakua tulevaan sai ajaessa kiiltävää moottoritietä Lahden suuntaan. Näytti siltä, että estynyt suomalainen avartaa tajuntaansa kesäloman koittaessa ja saadessaan isomman auton sekä iskukykyisemmän moottorin. Viidakon tieliikennelait pannaan käytäntöön.
Lahti on hyvä ohittaa menomatkalla oikealta, jos taas haluaa ajaa rauhassa ja arvokkaasti, on vanha tie tietysti oikeampi vaihtoehto. Kyse on arvoista ja elämäntaparytmin valinnasta; kuin huomaamatta teemme toisten valintoja itsellemmekin.
Melkein havaitsematta (ja koska maisema on standarditavaraa ei nukahtaminenkaan ole vallan kaukana) sitten liukuukin jo maakunnasta toiseen. Tuntuu kuin ilma raikastuisi, luonto tulisi vehreämmäksi ja asenteet kansainvälistyisivät.
Pikemminkin kuin kaupunki on Heinola tahra kartalla. On kuitenkin hyvä päivittää ennakkoluulonsa ja luoda yleissilmäys Heinolan henkiseen ilmapiiriin, kulttuuriin ja sisäistyneeseen elämään, joten ajoin tien varren tuttuun markettiin. Hintataso, hyllyjen asettelu sekä myyjien lukumäärä antoi äkkiä kokeneelle havainnoitsijalle tarpeelliset osviitat. Kovin oli maalaismaista. Eipä sentään! Äkkiarvaamatta olikin edessä lattialla pino muoviastioita, joiden kyljessä oli tuttu vaakuna ja teksti 'Lähdevettä'.
Bensan hinta ei ollut erityisen edullista, joten matka jatkui eteenpäin. Edessä ajoi pikkubussi, joka oli takaikkunoitaan myöten täynnä kamaa, katolla vene ja vielä perässäänkin auto veti kärryä. Kesä saapuu Etelä-Savon maakuntaan!
Oma määränpääni lähestyi, vinkka vasemmalle ja auton nokka kohden 'Gasthaus Koskenniemen' pihaa. Itse rakennus oli pieni pettymys. Se ei ollut puupulasta kärsinyt, valkoiseksi kalkittu ja hirsiristikolla vahvistettu oluttupa, vaan mielumminkin vanha puurakenteinen suomalaistalo. Nimi oli kuitenkin hyvä ja houkutteleva. Melkein kuuli Veikko Anteron jykevän lausuvan jonkin omista runoistaan.
Talon takana kiemurteli joentapainen. Virrassa seisoi kolme miestä kalastushousuissaan haavit vyöllä ja nakkeli siimaa vakavissaan veteen. Heillä näytti olevan internationaalinen olo. Yksi vavoista alkoi äkkiä taipua ja sisäänkelaaminen sai uutta rytmiä. Villi, kymmensenttinen ahven antoi poskiin hymyä ehkä kovinkin monituntisen uurastuksen jälkeen.
- Käytin keltaista jigiä, kuului asiantunteva selitys.
Itse menin sisälle gasthaus'iin, vilkaisin videopeliä ja tilasin kupin kahvia. Se tarjoiltiin pöytään, pöydällä olivat kaikki maakuntalehdet.
Oli hyvä lähteä tämän jälkeen ajelemaan takaisin kotiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti