Emojen aikaan

Aurinko paistaa ja pieni tuulenvire kuivattaa äkkiä vastapestyn pyykin. Linnut laulavat, läheisen ojan sorsapariskunta pitää ääntää, ehkä kiimaansa, pesäviettiään? Koko seutu on muutoin yllättävän hiljainen ja harras, ovatko kaikki kotikäynneillä? On toukokuun toinen sunnuntai.

Koivun lehdet ovat turvonneet parissa päivässä miehukkaiksi ja puhtaanvihreiksi. Miten ne jaksavat pitää tuon muodon vielä juhannukseen? Siitepöly peittää äskettäin pestyn auton, mutta en ole ainoa yllätetty. Apteekit ja aerobiologit selätettiin housut kintuissa kuusi nolla. Ennätysallergiaa.

Taas ovat sydämet täynnä kiitollisuutta annetusta elämästä, annetuista mahdollisuuksista. Mitenkä siinä kävikin juuri niin, että juuri minä sain tämän ihanan ainutlaatuisen elämän? Minä ja sinä ja me kaikki!

Ihmiselle on pitkä aika herätä lapsuuden unelmista aikuisuuden pettymyksiin, mutta ihmiskunna historiassa se ei koskaan esitä järin merkittävää roolia.

Jostain avoimesta ikkunasta kuuluu, miten huonosti taas kävi ulkomailla kilpa-ajoissa. Kaivelen voikukan juurakkoja nurmikosta ylös. Onkohan nenäni palanut? Perheitä kävelee ohi juhlakulkueina. Tai perheiden osia. Näiden nykyisten uusio- ja kierrätysperheiden historioista kun ei aina tahdo tietää paljoa mitään. Mitenkä se oli? 'Liike on tärkeintä, ei päämäärä.'

Hätkähdyttävä huomio: kaikki me olemme äidin lapsia! Mitähän äiti minusta odotti? Täytinkö toiveet vai petinkö ne? Vai olivatko ne sopivan yleisiä? 'Kunhan ei ihan hunningolle...' Vai oliko niitä lainkaan?

Entäpä ostarin takaisen elämän haisurempan äidit? Mitä he odottivat lapsistaan? Ja mitä ne lapset itse odottivat pieninä? Oliko suuria unelmia, isoja illuusioita? Onko vielä?

Äitiyden myytti on valtava. Se sisältää kaken puhtaan ja kauniin ja täydellisen ja antavan. Äitiyden myytti on paljon isyyden myyttiä suurempi. Elämää suurempi myytti, mutta myyttiä pienempi elämä?

Tykinruuaksi synnyttivät äidit lapsensa Irakiin, Palestiinaan, Balkanin alueelle viisi, kymmenen, kaksikymmentä vuotta sitten. Eivät ehkä tienneet, mutta nyt ovat äitien silmät auenneet. Ja lasten sulkeutuneet.

Äitiyden olemus ja velvoitteet varioivat eri kulttuureissa. Äiteys on itseisarvo sillänään, mutta hiukan eri suuruinen riippuen katsojan näkökulmasta. Mikään ei sitä sinänsä uhkaa eikä poista, se on hankittu mutta pysyvä ominaisuus.

Lämmitän eilistä juustopiirakkaa uunissa. Pitäisiköhän soittaa äidille? Mutta mitä asiaa keksin? Pihalla naapurin lapset mekastavat. Siinäpä se: onko äiteys syy vai seuraus? Ikuinen umpikuja. Puhelin soi. Siellä on äiti.